Ajankohtaista
ARENE lausui
19.5.2010

ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUSMINISTERIÖN ASETTAMAN KOTIMAISTEN KIELTEN TUTKIMUSKESKUKSEN (KOTUS) TEHTÄVÄÄ JA TOIMINTARAKENNETTA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN ESITYKSISTÄ
5.3.2010

ARENEn näkemyksen mukaan työryhmän esitykset Kotuksen ydintehtävien määrittelystä ovat kannatettavia. Ammattikorkeakoulujen edustus tulee ottaa mukaan Kotukseen jäävän viittomakielen lautakunnan kokoonpanon, kuten myös suomen ja ruotsin kielten lautakunnissa.
On perusteltua, että kielten perustutkimus siirrettäisiin resursseineen alan perustutkimusta tekeviin yliopistoihin. Viittomakielen keskuksen perustaminen Jyväskylän yliopistoon on myös kannatettava. ARENE kuitenkin korostaa keskuksen toiminnallista yhteistyötä jo alalla toimivien Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa.
Nimenmuutos Kotimaisten kielten keskukseksi on kannatettava, kuten myös ehdotus siitä, että riittävät resurssit keskuksen ydintehtävien hoitamiseen turvataan. Tuottavuusohjelman edellyttämien henkilöstö- ja muiden resurssien vähentämisen liian tiukalla noudattamisella ei tule vaarantaa ydintoimintojen toteuttamista.

Intranet
Tunnus:



Salasana:



ARENE ry.
Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2
00130 HELSINKI
Puh. (09) 612 9920
Fax (09) 6129 9230