Ajankohtaista
ARENE lausui
19.5.2010

ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ AMMATILLISTEN OPINTOJEN OPETTAJIEN JA REHTOREIDEN KELPOISUUSVAATIMUSTYÖRYHMÄN ESITYKSISTÄ (OPM 2010:5)
26.3.2010

Ammatillisten opettajien kelpoisuudet koskevat merkittävällä tavalla ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita. Siksi ARENE katsoikin velvollisuudekseen lausua muistiosta, vaikka lausuntoa ei pyydettykään.
Lisäksi mikäli sosiaali- ja terveysalan opettajakelpoisuuksia selvittämään asetetaan vielä jatkotyöryhmä, ARENE esittää, että ryhmässä on mukana ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita.

ARENE oli suurimmalta osalta työryhmän esityksen kannalta. Seuraavissa asioissa on kuitenkin tarkennettavaa.
Tekniikan ja liikenteen alan opettajan perustutkintona tulee pääsääntöisesti olla ammattikorkeakouluissa suoritettu insinööritutkinto. Kuitenkin aloilla, joissa opetuksessa korostuu erityisesti käytännöntaitojen oppiminen, voidaan perustutkintona käyttää mm. esitettyä soveltuvaa erikoisammattitutkintoa ja edellyt-tää 5 vuoden käytännön monipuolista työkokemusta. Muiden alojen kohdalta ammatillisen opettajakoulutuksen pääsyvaatimuksia tulee joustavoittaa niin, että opettajiksi rekrytoiduille voidaan turvata opettajan pedagogisten opintojen suorittaminen.
ARENE näkee, että sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden, laajan ja moni-puolisen alan työkokemuksen omaavien henkilöiden tulisi olla mahdollista toimia opettajina lähihoitajien koulutuksessa. Luonnollisesti heillä tulee olla riittävän laaja ja monipuolinen työkokemus sekä suoritetut opettajan pedagogiset opinnot.
On kannatettavaa, että opetustehtävään liittyvä yrittäjänä toimiminen voidaan ottaa huomioon työkokemusta määriteltäessä, kunhan henkilö voi osoittaa, että yrittäjänä toimiminen on edistänyt hänen osaamistaan opetusta vastaavalla alalla.
Väliaikaisen opettajan ottaminen kolmeksi vuodeksi vaikuttaa pitkältä. Periaatteena voisi säilyä edelleen, että väliaikainen opettaja otetaan vuodeksi ja tehtävä laitetaan uudelleen hakuun sen jälkeen.

Intranet
Tunnus:



Salasana:



ARENE ry.
Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2
00130 HELSINKI
Puh. (09) 612 9920
Fax (09) 6129 9230