Ajankohtaista
ARENE lausui
30.6.2010

KANNANOTTO: TILAUSKOULUTUSTA KOSKEVAN SÄÄDÖKSEN MUUTTAMINEN KORKEAKOULULAINSÄÄDÄNNÖSSÄ


ARENE esittää, että ammattikorkeakoululakia ja yliopistolakia muutetaan siten, että korkeakoulujen koulutusvienti käytännössä mahdollistuu. Nykyisessä laissa oleva tilauskoulutus on niin tiukasti rajattu, että käytännössä korkeakoulujen on mahdotonta käynnistää ja toteuttaa koulutuksen vientiä näillä ehdoilla. Ennakkotapauksena lain tulkinnasta on ensimmäisen käynnistyneen pilottihankkeen rajaaminen toteutukseltaan kannattamattomaksi.

ARENE esittää, että tilauskoulutuspykälän (Ammattikorkeakoululain 26 a§) nimi muutetaan nimeksi "Koulutusvienti". Ja itse pykälässä todetaan vain, että "Ammattikorkeakoulu voi järjestää ulkomaisille opiskelijoille korkeakoulututkintoon johtavaa opetusta maksullisena". ARENEn esitystä tukee mm. Valtioneuvoston periaatepäätös (29.4.2010) koulutusviennistä sekä EK:n kannanotto koulutusviennistä.

Yliopistolakiin esitetään tehtäväksi vastaavat muutokset.

Intranet
Tunnus:



Salasana:



ARENE ry.
Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2
00130 HELSINKI
Puh. (09) 612 9920
Fax (09) 6129 9230