Ammattikorkeakoulujen julkaisuarkisto Theseus täyttää tänä syksynä kymmenen vuotta. Palvelu on niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin menestystarina: Theseus on suurin suomalainen avoin julkaisuarkisto ja sen yhteinen toimintamalli 25 ammattikorkeakoululle on kustannustehokas. Palvelun avulla ammattikorkeakoulut ovat kasvattaneet julkaisujensa avoimuutta verkossa lähes 70 prosenttiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoite on saada vapaasti Internetiin luettavaksi sata prosenttia korkeakoulujen julkaisuista vuoteen 2020 mennessä.

Ammattikorkeakoulujen yhteinen julkaisuarkisto Theseus sisältää opinnäytetöitä ja henkilökunnan julkaisuja. Antiikin Kreikan sankarin mukaan nimettyä Theseusta ryhdyttiin suunnittelemaan vuodenvaihteessa 2007/2008 ja se on kasvanut historiansa aikana nopeasti: palvelu sisältää tällä hetkellä lähes 150 000 tallennusta. Theseuksen kasvu näkyy myös sen käyttöluvuissa, palvelun käyttö on noussut koko ajan ja julkaisuja luetaan Google-hakujen perusteella ympäri maailman. Palvelun kehittäminen jatkuu edelleen. Jatkossa julkaisuarkistoon yhdistyy myös Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruu sekä pitkäaikaissäilytyspalvelu (PAS).

Theseus.fi tarjoaa hyvän näkökulman ammattikorkeakouluissa tehtävään tutkimus- ja kehittämistyöhön. Palvelu löytyy verkko-osoitteesta: www.theseus.fi