Samuli Maxenius Arenen asiantuntijaksi

Samuli Maxenius on kutsuttu asiantuntijaksi Areneen. Työssään hän tulee osallistumaan Arenen yhteiskuntavaikuttamiseen, viestintään ja järjestötyöhön sekä ammattikorkeakoulujen yhteisiin kehittämistoimiin.

– Odotan innolla uusien työtehtävien alkamista! Ammattikorkeakoulukentällä on tapahtumassa kiinnostavia muutoksia lähivuosina. Esimerkiksi jatkuvan oppimiseen kysymyksissä työelämälähtöiset ammattikorkeakoulut ovat merkittävässä roolissa, kun haetaan ratkaisuja työelämässä olevien ihmisten osaamisen kehittämiseen. On kiinnostavaa päästä mukaan pohtimaan ja tekemään töitä esimerkiksi näiden kysymysten kanssa, toteaa Maxenius. 

Samuli Maxenius laajentaa Arenen fokusta yhteiskunnallisena vaikuttajana ja vahvistaa järjestön ymmärrystä toisen asteen koulutuksesta.

Maxenius on työskennellyt vuosina 2017-2019 koulutuspoliittisena asiantuntijana Suomeen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:ssä. Hänellä on monipuolista kokemusta vaikuttamistyöstä liittyen mm. ammatillisen koulutuksen reformiin. Maxenius on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

Aiemmin hän on työskennellyt mm. asiantuntijana Uudenmaan ja Varsinais-Suomen TE-toimistoissa sekä toimittajana Turun ylioppilaslehdessä.

Vuosina 2017-2019 Arenen asiantuntijana työskennellyt Eerikki Vainio siirtyy ulkoministeriön palvelukseen.

Samuli Maxenius aloittaa Arenen palveluksessa 6. toukokuuta.

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Samuli Maxenius Arenen asiantuntijaksi