Työelämän murroksesta, siihen liittyvistä uuden osaamisen tarpeista ja jatkuvasta oppimisesta on tullut kansallisen kilpailukykymme avainsanoja ja yhteiskunnallisia tavoitteita, joiden merkityksestä ja taustatekijöistä vallitsee varsin yksimielinen konsensus. Kyseessä ei ole edes uusi asia. Kaikki tämä on ollut näkyvissä tilastoissa ja selvityksissä jo toistakymmentä vuotta ja kenellekään vähänkin asioita seuranneelle eivät sellaisten seikkojen kuten globalisaation, osaamiskeskeisen teknologian kehityksen tai väestön ikääntymisen pitäisi olla minkäänlainen yllätys. Näyttää käyneen kuitenkin niin, että vuosien 2008-2016 taloudelliset haasteet veivät huomion toisaalle. Kun nousukausi viimein alkoi, oltiin hetkeksi unohtuneiden haasteiden edessä, mutta vielä suuremmalla volyymilla ja kovemmilla kierroksilla kuin aikaisemmin.

Murroksen nopeus ja siihen liittyvien uusien osaamisten tarve ovat kieltämättä aikamoiset. Puhutaan joka neljännen aikuisen tietojen ja taitojen päivittämistarpeesta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Teknologiateollisuus on ilmoittanut tarvitsemansa alalle yli 53 000 uutta osaajaa vuoteen 2021 mennessä. Kyse ei edes ole pelkästään nykyisistä työpaikoista vaan myös sellaisista, joita ei edes vielä ole olemassa. Euroopan komission selvityksissä onkin todettu, että vuoteen 2025 mennessä puolet kaikista työpaikoista vaativat korkeaa osaamista ja 65% eurooppalaisista lapsista, jotka ovat nyt alkaneet koulutiensä, tulevat aikuisina työskentelemään ammateissa, joita ei vielä ole olemassakaan. Tekoäly ei vain vie tai tuo työtä, se myös muuttaa työn merkityksen.

Osaajapulan ja osaamisen päivittämisen ratkaisut maksavat. Kun puhutaan sadoista tuhansista koulutettavista, niin puhutaan isoista summista. Samalla kysellään myös sitä, kuka tämän kaiken maksaa, mikä on yhteiskunnan, mikä yritysten ja mikä yksilöiden omalla kontolla. Olipa sitten maksajana firma tai Irma niin jatkuva oppiminen vaatii tuekseen myös kunnianhimoista pottia julkista rahoitusta.

Ammattikorkeakoulut ovat jatkuvan oppimisen ja työn murroksen avainorganisaatioita. Tämäkään ei ole ihan uusi asia. Itse asiassa, ammattikorkeakoulujen synty liittyy 1990-luvun alun työn murrokseen, jossa palvelusektorin digitalisaation ja teollisuuden automaation ensimmäinen aalto ja työelämän uudet metataidot vaativat tuekseen uudenlaisen ja työelämään vahvasti sitoutuneen korkeakoulutoimijan. Nykyinen palvelusektorin robotisoituminen ja teollisuuden digitalisoituminen ovat vain uusi vaihe jo pitkään jatkuneessa murroksessa ja siksi ammattikorkeakouluja tarvitaan enemmän kuin koskaan.         

Työn murros ja jatkuva oppiminen näkyvät jo nyt ammattikorkeakoulujen opiskelijoissa. Tyypillisesti ammattikorkeakoulut ovat paikkoja, joihin yhä useammin tullaan opiskelemaan toista tutkintoa tai päivittämään omaa osaamista työelämän tarpeisiin. Murros näkyy myös ammattikorkeakoulujen ketteryytenä avata uusia, jatkuvaa oppimista tukevia koulutuksia, jotka koostuvat tutkinnon osista ja joiden avulla voidaan nopeasti päivittää uuden teknologian osaamista ja työelämätaitoja. Korkeakoulut toteuttavat nopeavaikutteiset koulutushankkeet tiiviissä yhteistyössä työelämän, kehitysorganisaatioiden ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa. Kyky nopeaan reagointiin muuttuvassa toimintaympäristössä, ongelmanratkaisutaidot, osaamisen ja tiedon jakaminen sekä yhdessä tekeminen ovat paitsi ammattikorkeakoulujen tyypillisiä toimintatapoja myös työelämän murroksen keskeisiä metataitoja.

Petri Raivo
varapuheenjohtaja, rehtori
Arene ry