Rehtori Mervi Vidgrén Savonia-ammattikorkeakoulusta ja vararehtori Pekka Auvinen Karelia-ammattikorkeakoulusta on nimitetty Koulutuksen arviointikeskuksen arviointineuvoston jäseniksi toimikaudelle 2018-2022.

Vahvaa osaamista ammattikorkeakoulutuksesta tuo arviointi-neuvostoon myös Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian johtaja Vesa Saarikoski. Hän on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun entinen rehtori ja Arenen entinen puheenjohtaja.

Vuonna 2020 korkeakouluopiskelijoiden edustajaksi neuvostoon nousee asiantuntija Anniina Sippola, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK rystä.

Yllä rehtori Mervi Vidgrén

Vararehtori Pekka Auvinen kertoo tarttuvansa tehtävään suurella mielenkiinnolla ja innostuneena.

-Olen saanut olla mukana kansallisessa arviointitoiminnassa useissa eri rooleissa: oman korkeakoulun vastuuhenkilönä, auditointiryhmien jäsenenä ja puheenjohtajana sekä viimeisen neljän vuoden aikana korkeakoulun arviointijaoksen jäsenenä, Auvinen kommentoi.

Arviointineuvoston jäsenyys tuo Auvisen mukaan mukanaan uuden ulottuvuuden, koska tarkastelun kohteeksi tulee maamme koulutusjärjestelmän kokonaisuus ja Suomen asemoituminen kansainvälisessä vertailussa.

-Uskon, että neuvoston jäsenenä voin oppia paljon ammattikorkeakoulujen kannalta tärkeitä asioita ja pyrin pitämään ammattikorkeakoulujen näkökulmaa vahvasti esille neuvostossa.

Arviointineuvoston tehtävänä on laatia esitys koulutuksen arviointisuunnitelmaksi, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy. Arviointisuunnitelma sisältää arvioitavat kohteet ja arviointien aikataulun. Lisäksi neuvosto osallistuu arviointikeskuksen strategiseen suunnitteluun ja päättää tärkeimmistä arviointikeskuksen lausunnoista ja aloitteista.

Arviointineuvostossa on 13 jäsentä, jotka edustavat eri koulutussektoreita, opettajankoulutusta, tutkimusta, työelämää ja opiskelijoita. Arviointineuvosto valitsee
keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Arviointineuvoston kokoonpano ajalla 7.9.2018–31.5.2022 on seuraava:

  • Sari Harmoinen, koulutusdekaani, Oulun yliopisto
  • Christina Nygren-Landgärds, vararehtori, Åbo Akademi
  • Pekka Auvinen, vararehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu
  • Mervi Vidgrén, rehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu
  • Antti Ikonen, rehtori, Joensuun kaupunki
  • Vesa Saarikoski, kuntayhtymän johtaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Tiina Karjalainen, lehtori, apulaisrehtori, Kuopio
  • Riikka Heikinheimo, johtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK (31.7.2020 asti)
  • Jyrki Mäkynen, toimitusjohtaja, Oy HM Profiili Ab (1.8.2020-31.5.2022)
  • Mikko Heinikoski, koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry (31.7.2020 asti)
  • Riina Nousiainen, koulutuspoliittinen asiantuntija, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry (1.8.2020-31.5.2022)
  • Jorma Kauppinen, johtaja, Opetushallitus
  • Terhi Päivärinta, johtaja, Suomen Kuntaliitto
  • Juuso Luomala, pääsihteeri, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry (31.10.2019 asti)
  • Samuli Maxenius, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry (1.11.2019-31.12.2020)
  • Annakaisa Tikkinen, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen Lukiolaisten Liitto ry (1.1.2021-31.5.2022)
  • Tapio Heiskari, koulutuspolitiikan asiantuntija, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry (30.6.2020 asti)
  • Anniina Sippola, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry (1.7.2020 -31.5.2022)

Lisätietoja Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta löytyy täältä.

Uutista on päivitetty 9.9 Pekka Auvisen kommenteilla.