Koti Blogi Sivu 3

Blogi

Blogin sisällöstä vastaa toimituskunta, johon kuuluvat Petri Lempinen, Samuli Maxenius ja Nina Ylönen.

TKI-toiminta J.V. Snellmanin askelissa

"Ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tukea opiskelijan...

Jatkuvan koulutuksen renessanssi

Suomi elää pitkästä aikaa taloudellisessa noususuhdanteessa. Sen myötä puhe työelämässä olevan aikuisväestön jatkuvasta koulutuksesta on yhtäkkiä kaikkien huulilla. Suhdanne on muuttunut nopeasti. Pääministeri Juha Sipilän...

Valvontaa vai omavalvontaa?

Muistan nuoruudessani katsoneeni televisiosta suomalaista elokuvaa, jossa päätapahtumapaikkana oli suomalainen kansakoulu. Elokuvan dramaattisena huippukohtana oli kansakoulutarkastajan saapuminen yllättäen koululle – hiihtäen. Hän...

Ammattikorkeakoulu-yliopisto-yhteenliittymissä harjoitellaan yhteiseloa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on yrittänyt viedä korkeakouluverkon rakenteellista kehittämistä viimeiset kymmenkunta vuotta eteenpäin. Perusteina tälle ovat olleet pienenevät nuorisoikäluokat ja krooninen julkisen talouden alijäämä....

Ketä koulutamme tulevaisuudessa?

Lasten ja nuorten määrä vähenee. Tämä on keskeinen tulkinta tuoreesta väestöennusteesta. Edellisen vuoden 2015 väestöennusteen mukaan työikäisen väestön odotettiin kasvavan vain joka kuudessa kunnassa....

Tavoitteena maahanmuuttajan hyvä kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan

Metropolia ammattikorkeakoulu on vuodesta 2016 asti kehittänyt opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamaa maahanmuuton vastuukorkeakoulutoimintaa (SIMHE, Supporting Immigrants in Higher Education in Finland), jonka tavoitteena...

Menneet ja tulevat 25 vuotta yrittäjyyden edistämistä korkeakouluissa

Pyysivät kirjoittamaan blogitekstin yrittäjyyden edistämisestä korkeakouluissa. Syystä, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut julkaisevat yhdessä yhteiset yrittäjyyden edistämisen suositukset. Alkaessani kirjoittaa mietin, olisiko nyt tullut aika,...

Jatkuva oppiminen on mahdollisuus, ei uhka

Jatkuva oppiminen asettaa haasteen ammattikorkeakouluille ja muille oppilaitoksille jo lähitulevaisuudessa. Tähän haasteeseen pitää suhtautua myönteisesti, koska on mahdollisuus osoittaa vaikuttavuutta. Elinkeinoelämä odottaa...

Ammattikorkeakoulun kansainvälistymisen johtaminen

Valtakunnan tasolla isossa kuvassa korkeakoulujen koulutusvienti nähdään suurena mahdollisuutena lisätä maamme vientituloja ja luoda uusia työpaikkoja korkeakouluihin. Aikanaan kansanedustaja Päivi Lipposen (sdp)...

Vaalitulos nostaa korkeakouluväen odotuksia

Voittajien vaaliohjelmista löytyy tavoitteita korkeakoulujen hakijasuman purkamisesta, rahoitusmallien uudistamisesta kuin korkeakoulujen työnjaon kehittämisestä. Vaalivoittajista SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP ovat ohjelmiinsa kirjanneet...