Blogi

Korkeakoulutuksen digivisio on muutakin kuin digiä

Kaikki suomalaiset korkeakoulut ovat yhdessä rakentamassa osaamisen ekosysteemiä, jossa jokainen voi helposti ja joustavasti hankkia osaamista muuttuvan työelämän tarpeisiin. Valmista pitäisi olla vuonna 2030....

Suomi tarvitsee nyt tutkimuksen ja toimijuuden yhdistäjiä – eli ammattikorkeakouluja

Poliittisilla päättäjillä on nyt Suomessa vahva jaettu näkemys, että tarvitsemme lisää rahaa tutkimiseen, kehittämiseen ja innovointiin. Enemmän rahaa siihen on käytettävä sekä valtion että...

Kun vanha maailma ei riitä

Ammattikorkeakoulujen keskeinen tehtävä on työelämän kehittäminen. Niiden soveltava tutkimus vaikuttaa koulutukseen ja vastaa toimintaympäristön haasteisiin. Toiminnan pitää lainkin mukaan olla elinkeinorakennetta uudistavaa. Näiden tehtävien myötä ammattikorkeakoulut ovat...

AMK-kampusten idea on digiaikana keksittävä uudelleen

Ollaan saapumassa koronan jälkeiseen aikaan, ja digitaalisuuden vaikutuksista on nähty vasta alku. Korona sai korkeakoulut ottamaan digiaskelia, mutta ei vielä pitkää loikkaa. Toimintamuotoihin ennen koronaa ei ole...

Miksi Suomessa ei ole korkeakoulutuksen duaalimallia?

Jos uskoo hallitusohjelmia, selontekoja, kehittämissuunnitelmia, visioita ja tiekarttoja, voi luulla, että Suomessa olisi käytössä korkeakoulutuksen duaalimalli. Silloinhan meillä olisi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toisiaan täydentävä...

Ammatillinen opettajankoulutus tarjoaa tärkeän vaihtoehdon yliopistolliselle opettajakoulutukselle

Ammatillinen opettajankoulutus vastaa osaamis- ja tutkimusperustaisella otteellaan koulutuskentän nykytarpeisiin ja toimii ennaltanäkijänä ammatillisen- ja korkeakoulutuksen kentällä. Osaamisen, työelämäläheisyyden ja tutkimuksen yhteiskytkentää tarvitaan arjen opettajan...

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...