Julkaisut

Arene lausui ammatillisten perustutkintojen yhteisistä tutkinnon osista

Arenen pitää tärkeänä, että ammatillisten perustutkintojen yhteiset tutkinnon osat tuottavat opiskelijalle riittävän osaamisen jatkaa opintoja korkeakoulussa.Yhteisten tutkintojen osien arvioinnin tulee myös olla kansallisesti...

Arene lausui varhaiskasvatuslain muuttamisesta

Arenen pitää esitystä perusteltuna.Lakimuutos ei kuitenkaan huomioi riittävästi eri korkeakoulusektoreilta varhaiskasvatukseen valmistuneiden ammattilaisten osaamista sekä lapsen että vanhempien tukemisessa. Varhaiskasvatuksen sosionomien osaaminen...

Vaikuttava ammattikorkeakoulu – Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta 2020 -raportti

Raportissa esitellään ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa, ammattikorkeakoulujen tekemiä tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä tarkastellaan TKI-toiminnan rahoitusta ja henkilöstömäärän kehitystä.Vaikuttava ammattikorkeakoulu - Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta...

Arene lausui ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta

Arene pitää esitettyjen väliaikaisten lakimuutosten voimassaolon jatkamista lukuvuodelle 2021–2022 perusteltuna ja tarpeellisena.Lue lisääArenen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi ammattikorkeakoululain 14 ja 29 §:n väliaikaisesta...

Ammattikorkeakoulujen henkilöstö kestävää kehitystä ja vastuullisuutta edistämässä – raportti

Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma hyväksyttiin marraskuussa 2020 Arenen rehtorikokouksessa. Tammi-helmikuussa 2021 toteutettiin ammattikorkeakoulujen henkilöstölle kysely kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta. Tässä raportissa esitellään...

Arene lausui opintotukilain muuttamisesta

Arene kannattaa ehdotettua opintotukilain muutosta.Lue lisääArenen lausunto opintotukilain muuttamisesta >>

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia...

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....