Ammattikorkeakouluista valmistuneiden uraseurantakysely käynnistyy – 26 000 valmistunutta saa vastattavakseen...

Ammattikorkeakoulujen valtakunnallisella uraseurantakyselyllä kootaan tietoa työllistymisestä, työurasta sekä tyytyväisyydestä työuraan ja tutkintoon. Kyselyn saavat kaikki viisi vuotta sitten ammattikorkeakouluopintonsa päättäneet, eli vuonna 2015 valmistuneet.

Digivisio 2030 -hankkeen webinaari 27.10.2020

Tervetuloa Digivisio 2030 -hankkeen webinaariin 27.10.2020! Suomen korkeakoulut ovat yhteistyössä käynnistäneet Digivisio 2030 -hankkeen, jonka tavoitteena on avata oppimisen kansalliset tietovarannot yksilön...

Digivisio 2030 työ etenee – Hanna Nordlund nimitetty hankejohtajaksi

Hankejohtajan ensimmäisiä tehtäviä on Digivisio 2030 -tiekarttojen täsmennys seuraaville vuosille yhdessä korkeakouluyhteisön kanssa. Kauppatieteiden tohtori Hanna Nordlund on valittu Suomen...

Ammattikorkeakoulujen rehtorit ja opiskelijakunnat vetoavat opiskelijoihin koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi

Koronavirustilanne heikentyy Suomessa nopeasti ja tartuntaketjuja on myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden parissa. Tämä on johtanut etäopetuksen lisäämiseen ja jopa kampusten sulkemisiin eri paikkakunnilla.

UAS rectors and student unions appeal to students to stop the...

Finland’s coronavirus situation is rapidly deteriorating, and there are also chains of infection among students at universities of applied sciences. This has led to an...

Yrkeshögskolornas rektorer och studerandekårer vädjar till de studerande att stoppa spridningen...

Coronavirussituationen försämras snabbt i Finland och det finns också smittkedjor bland yrkeshögskolestuderande. Detta har lett till ökad distansundervisning och till och med att campus stängts...

UAS4Europe: Ammattikorkeakoulut tukemaan eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamista

Eurooppalaiset ammattikorkeakoulut tukevat komission aloitetta vahvemmasta ja tehokkaammasta eurooppalaisesta tutkimusalueesta (ERA), todetaan 450 eurooppalaista ammattikorkeakoulua edustavan UAS4Europen tiedotteessa. Euroopan komissio julkaisi...

Digivisio 2030 -hankkeen rahoitushakemus jätetty ja hanketoimistosopimus hyväksytty

Digivisiohankkeen ohjausryhmä on yhteistyössä korkeakoulujen kanssa valmistellut ja jättänyt syyskuussa rahoitushakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustushakuun ”Kohti parempaa oppimista, osaamista ja digitaalista edelläkävijyyttä:...

Tulosperustainen rahoitus tehostanut ammattikorkeakoulujen toimintaa, mutta laadun kehittämistä se ei tue

Ammattikorkeakoulujen rahoitus on perustunut tulosperustaiseen malliin vuodesta 2015. Uusi rahoitusmalli on tehostanut ammattikorkeakoulujen toimintaa, mutta laadun kehittäminen on jäänyt taka-alalle. Tämä on...

Ammattikorkeakoulujen hakijamäärä kasvoi 7 500 syksyn yhteishaussa

Ammattikorkeakouluihin oli 37 000 hakijaa eilen päättyneessä yhteishaussa. Hakijoita oli 7 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. Aloituspaikkoja on tarjolla 7 600. AMK-valintakokeet järjestetään korkeakoulujen kampuksilla 26.–29.10.