Korkeakoululiikunnan uudet suositukset julkaistu

1.3.2018 julkaistut uudistuneet valtakunnalliset Korkeakoululiikunnan suositukset edellyttävät, että korkeakoulujen tila- ja sisustusratkaisuja sekä toimintakulttuuria muutetaan opiskelijoiden istumisen vähentämistä tukevaksi.

Nykyisellään korkeakouluopiskelijoille kertyy tutkimusten mukaan (mm. YTHS:n KOTT2016) terveydelle vaarallisia määriä päivittäistä istumisaikaa.

Korkeakouluille suositukset istumisen vähentämiseen – opiskelijat istuvat nykyisellään hurjia tuntimääriä

– Tarvitaan sekä toimintaympäristön että -kulttuurin muutosta. On tärkeää, että korkeakoulut alkavat systemaattisesti kiinnittää huomiota korkeakouluyhteisön fyysisen aktiivisuuden edistämiseen koko korkeakouluympäristössä. Uudistetut Korkeakoululiikunnan suositukset antavat korkeakouluille hyvän ohjeistuksen, tavoitteet ja ideoita niin päivittäisen istumisen vähentämistyöhön kuin myös koko korkeakouluympäristön liikunnallistamiseen, kertoo korkeakouliikunnan suositukset valmistelleen työryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä.

– On loistavaa, että korkeakoulujen rehtorineuvostojen Arene:n ja UNIFI:n edustajien johdolla laaja-alainen työryhmä on tehnyt korkeakoululiikunnan suositusten päivitystyön. Samalla on kuitenkin muistettava, että pelkät suositukset eivät auta mitään, mikäli niitä ei saada täysimittaiseen toteutukseen. Korkeakoulujen johdon tuki suositusten toteuttamisessa on äärimmäisen tärkeää, korostaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Soile Koski-Aho.

Nykyisellään Suomen korkeakouluopiskelijat edustavat melkein puolta maamme nuorten aikuisten ikäluokasta. Vain kolmannes korkeakouluopiskelijoista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, ja samalla opiskelijoille kertyy opiskeluarjessaan järkyttäviä määriä inaktiivista istumisaikaa.

– Tilanne ei ole kestävä. On välttämätöntä, että korkeakoulujen lisäksi myös muu yhteiskunta tukee liikunnallisen elämäntavan muodostumista. Esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelman tulisi viimeinkin laajentua aidosti myös korkea-asteen oppilaitoksiin, päättää puheenjohtaja Koski-Aho.

Korkeakoululiikunnan suositusten taustalla olevan vision mukaan:

Korkeakouluympäristö ja sen toimintakulttuuri tukevat korkeakouluyhteisön arjen fyysisen aktiivisuuden ylläpitoa ja edistämistä Suomen kaikissa korkeakouluissa. Kaikissa korkeakouluissa on laadukkaat ja korkeakouluyhteisön arvostamat liikuntapalvelut, jotka tukevat erilaisten käyttäjäryhmien liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

Suositusten julkaisuseminaari järjestetään 1.3 klo 13.00-15.00. Seminaaria voi seurata livenä Helsingin Yliopiston Unitubessa.

Lisää aiheesta:

Korkeakoululiikunnan suositukset (2018) löytyvät kokonaisuudessaan täältä: Korkeakoululiikunnan suositukset 2018

Lisätietoja:

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Korkeakoululiikunnan uudet suositukset julkaistu