Tagi: AMK

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon opintopisteeltä. Ymmärrämme, että aiemmin voimassa ollut 15 euron enimmäismaksu on jäänyt kustannusten noustessa jälkeen hintakehityksestä,...

Ammattikorkeakoulut ovat jo kantaneet osansa koulutusleikkauksista – huoli Suomen tulevaisuudesta kasvaa

Suomen julkisen talouden tilanne on erittäin vaikea. Hallitusohjelmassa sovitun, yli kuuden miljardin euron sopeutustavoitteen päälle joudutaan etsimään uusia sopeutuksia. Näitä säästöjä ei pidä hakea...

Tohtorikoulutus ammattikorkeakouluihin – ”Tarvitaan vain päätöksiä ja päättäjiä, joilla on rohkeutta edistää Suomen kilpailukykyä uudistumisen kautta. ”

Uusi tohtorikoulutuksen laajentamisohjelma on alkamaisillaan. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja rahoitus hyvällä tasolla 255 miljoonaa euroa. On toivottavaa, että tuloksia saadaan aikaan ja Suomen kilpailukyky...

Arenen hallitus perustaa tulevaisuusryhmän – ammattikorkeakoulut luovat huomisen kädenjäljen

Arenen uusi hallitus on koostanut huoneentaulunsa, jossa määritellään tärkeimmät tavoitteet ja luovuttamattomat arvot toiminnalle.Viestimme on selvä: Yhteiskunnalliset haasteemme tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan ammattikorkeakoulujen...

AMK-päivät järjestetään Tampereella 17.–18.4.2024

Tervetuloa ammattikorkeakoulujen suurimpaan vuosittaiseen tapahtumaan! Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä ovat Tampereen ammattikorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu.Ajassamme korostuu tarve ymmärtää ja hallita monimutkaisia turvallisuuskysymyksiä. Ammattikorkeakouluyhteisömme hyvinvointi rakentuu vahvan...

Ammattikorkeakoulujen ääni vahvistuu Brysselissä – Arene aloittaa eurooppalaisen korkeakouluverkoston puheenjohtajana   

Ammattikorkeakoulujen ulkoisesta TKI-rahoituksesta jo yli puolet tulee eurooppalaisista rahoituslähteistä. Myös niiden uudistuvat rahoituksen perusteet kannustavat hakemaan rahoitusta sieltä. Ammattikorkeakoulut kytkeytyvät muutoinkin yhä tiiviimmin eurooppalaiseen...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia...

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....