Tagi: Aula Research

Elinvoimaa työelämän korkeakoulusta

Ammattikorkeakoulut ovat 25 vuoden historiansa aikana lunastaneet paikkansa työelämän korkeakouluna, joista valmistuneita tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Ammattikorkeakoulujen vahvuutena nähdään alueellisuus, mikä tekee niistä elinvoiman vahvistajia. Nämä ovat keskeisiä tuloksia Ammattikorkeakoulujen...

”Työelämän korkeakoulu” – Ammattikorkeakoulut Suomessa -raportti

Syksyn 2020 aikana Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n toimeksiannosta tutkimusyritys Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen suomalaisten yrityspäättäjien ja ammattikorkeakoulujen muiden keskeisten sidosryhmien parissa. Tavoitteena oli...

Kunta- ja yrityspäättäjät: Jatkuva oppiminen vaatii uutta julkista rahoitusta

Kuntapäättäjistä kaksi kolmasosaa ja yrityspäättäjistä puolet arvioi jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien laajentamiseen vaativan uutta rahoitusta. Päättäjien näkemykset perustuvat Arenen syksyllä 2018 teettämään kunta- ja yrityspäättäjäkyselyyn,...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia...

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....