Tagi: korkea-aste

Taustalla on väliä – Ulkomaalaistaustaisten osallisuutta korkeakoulutuksessa selvitetty ensimmäistä kertaa

Osaamistason nostoa tavoiteltaessa on tärkeä varmistaa korkeakoulutuksen saavutettavuus eri väestöryhmille. Tällä hetkellä maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrä korkeakouluissamme on vielä pieni. Ulkomaalaistaustaisten korkea-asteelle potentiaalisesti siirtyvien nuorisoikäluokkien...

Ketä koulutamme tulevaisuudessa?

Lasten ja nuorten määrä vähenee. Tämä on keskeinen tulkinta tuoreesta väestöennusteesta. Edellisen vuoden 2015 väestöennusteen mukaan työikäisen väestön odotettiin kasvavan vain joka kuudessa kunnassa....

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia...

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....