Tagi: kv-opiskelija

Maahanmuuttoviraston lisäksi myös ulkoministeriö on tulppa kansainvälisten opiskelijoiden maahantulossa

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n ammattikorkeakouluille tekemän kyselyn mukaan edelleen merkittävä osa kevään 2022 aikana Suomeen opiskelemaan valituista ulkomaalaisista opiskelijoista ei ole päässyt Suomeen. Syynä...

Ammattikorkeakoulujen englanninkielisten koulutuksien opiskelijavalinnat uudistuvat –yhteistyöllä kohti hakijaystävällisempää opiskelijavalintaa

Ammattikorkeakoulujen englanninkielisten koulutuksien opiskelijavalintoja kehitetään yhtenäisempään ja yksinkertaisempaan suuntaan.Viime vuosina ammattikorkeakoulujen englanninkielisten koulutuksien opiskelijavalinnoissa on ollut käytössä useita erilaisia valintakokeita, mikä on näyttäytynyt...

Ulkomaalaiset opiskelijat Suomen korkeakouluissa 2000-luvulla -raportti

Korkeakoulujen ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut moninkertaiseksi 2000-luvun aikana. Perustan ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän kasvulle ovat antaneet kansallisesti asetetut määrälliset tavoitteet opiskelijamäärän kasvattamiseksi. Korkeakoulut ovat...

Rajojen sulkeminen opiskelijoilta tarkoittaisi miljoonatappioita ammattikorkeakouluille

Pitkäaikaisilla maahantulon rajoituksilla olisi merkittävää vaikutusta lukukausimaksua maksavien opiskelijoiden mahdollisuuteen suorittaa opintoja Suomessa. Samoin rajoituksilla on vaikutusta tilauskoulutusten järjestämiseen sekä TKI-toimintaan ja muuhun hanketoimintaan, joihin liittyy kansainvälistä yhteistyötä...

Ammattikorkeakoulubarometri 2020

Ammattikorkeakoulubarometrillä haluttiin selvittää muun muassa miten vastaajat näkevät ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden tai mitkä asiat ohjaavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. Tutustu Ammattikorkeakoulubarometriin alla olevasta linkistä.Vuoden 2019 lopulla...

Restonomit kehittävät vaikuttavaa matkailualaa yhä kestävämmäksi

Matkailu on Suomessa merkittävä vientiala ja työllistäjä. Tilastokeskuksen mukaan ala on palveluviennin sektorilla kolmanneksi suurin ja työllistää yli 140 000 työntekijää. Odotusarvona on, että yksistään...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...