Tagi: Pertti Puusaari

Tohtorikoulutus ammattikorkeakouluihin – ”Tarvitaan vain päätöksiä ja päättäjiä, joilla on rohkeutta edistää Suomen kilpailukykyä uudistumisen kautta. ”

Uusi tohtorikoulutuksen laajentamisohjelma on alkamaisillaan. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja rahoitus hyvällä tasolla 255 miljoonaa euroa. On toivottavaa, että tuloksia saadaan aikaan ja Suomen kilpailukyky...

Ammattikorkeakoulut haluavat Suomen hyötyvän tekoälyn mahdollisuuksista – Arene ja CSC käynnistävät koulutuksen tekoälystä ammattikorkeakoulujen johdolle

Tekoäly vaikuttaa ammattikorkeakouluissa vahvasti sekä koulutukseen että tutkimus- ja kehittämistyöhön. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja CSC - Tieteen tietotekniikan keskus järjestävät yhdessä vuoden kestävän tekoälykoulutuksen...

Jouni Koski ja Mona Forsskåhl Arenen varapuheenjohtajiksi

Laurean rehtori Jouni Koski valittiin Arenen hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Yrkeshögskolan Arcadan rehtori Mona Forsskåhl. Päätökset tehtiin Arenen hallituksen järjestäytymiskokouksessa 12.1. Hallituksen puheenjohtajana toimii rehtori Mervi...

Strategisella otteella kohti yhä vahvempia ammattikorkeakouluja

Ammattikorkeakoulut ovat kehittyneet viime vuosina voimakkaasti, ja kehitys kulkee yhä kunnianhimoisempaan suuntaan.Kehitys vaatii tahtoa, visiota ja pitkäjänteisyyttä. Uskoa johonkin, joka ylittää annetut rajat. Uskoa...

Korkeakoulutuksen rahoitus saatava vaaliteemaksi – ammattikorkeakouluja tarvitaan parantamaan koulutuksellista tasa-arvoa

Kevään eduskuntavaaleissa ja hallitusneuvotteluissa ratkaistaan suuntaa Suomen osaamistasosta ja kilpailukyvystä. Suomi on auttamatta pudonnut keskeisten kilpailijamaiden kelkasta korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrässä. Suunnanmuutos edellyttää korkeakoulujen perusrahoituksen kasvattamista seuraavalla hallituskaudella....

Eurooppa-yliopistot – Euroopan vastaus kansainväliseen yliopistokilpailuun

Hämeen ammattikorkeakoulussa iloittiin kesällä pääsystä uusien valittujen Eurooppa-yliopistojen joukkoon. Samaa koettiin ammattikorkeakouluista myös Haaga-Heliassa ja Kareliassa. Oma verkostomme RUN, Regional University Network, jota vetää...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...