Verkostoyhteistyöllä AMK-koulutusta maailmalla näkyväksi – FINNIPS täyttää 10 vuotta!

Finnish Network for International Programmes FINNIPS-verkosto juhlistaa tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan. FINNIPS-verkostoyhteistyön perimmäisenä tarkoituksena on saada suomalaista ammattikorkeakoulutusta maailmalla näkyväksi, tehokasta yhteistyötä hyödyntäen.

Keväällä 2019 yli 1200 valintakoetta ympäri maailmaa

FINNIPS-verkosto järjesti sen 13 jäsenammattikorkeakoulun vieraskielisten tutkinto-ohjelmien valintakokeet yhteensä 12 eri maassa 18.-26.3.2019 välisenä aikana. Valintakoemaihin lukeutuivat Brasilia, Intia, Iso-Britannia, Kazakstan, Kenia, Kiina, Nepal, Saksa, Unkari, Venäjä, Vietnam ja Yhdysvallat. Näissä maissa tehtiin yhteensä 1241 valintakoetta kahdeksan eri koulutusalan tutkinto-ohjelmiin Bachelor- ja Master -tasoilla. Eniten kokeita tehtiin Vietnamissa (352), Intiassa (249), Keniassa (212), Nepalissa (167) ja Venäjällä (124).

Yhteishaun opiskelijavalinnan tuloksia julkaistaan 7.5.2019 alkaen ja kaikki tulokset ilmoitetaan 28.6.2019 mennessä. FINNIPS-verkosto on viestinyt hakijoille aktiivisesti oleskeluluvan hakemiseen liittyvistä asioista, jotta opiskelupaikan saadessaan heillä olisi hyvät valmiudet toimia asiassa ripeästi omalta osaltaan. Verkosto kokoaa myöhemmin kevään ja kesän mittaan tiedot kokeiden kautta opiskelijaksi hyväksytyistä, paikan vastaanottaneista, lukuvuosimaksun maksaneista sekä opintonsa määräaikaan mennessä aloittaneista hakijoista.

Vuoden 2020 vieraskielisen koulutuksen haku uudessa yhteishaussa: markkinointi ja opiskelijavalinta yhteistyössä

FINNIPS-verkostossa valmistaudutaan jo aktiivisesti vuoden 2020 vieraskielisen koulutuksen hakuun, jonka suhteen työstetään jo ammattikorkeakoulujen välisiä yhteisiä prosesseja uuteen yhteishakuun. FINNIPS-verkoston kauden 2019-2020 toimintasuunnitelma on toimitettu sen jäsenammattikorkeakouluihin, joiden kanssa yhdessä vahvistetaan muun muassa kevään 2020 valintakoemaavalikoima.

Verkoston toiminta kattaa jälleen monipuolisia kansainvälisen koulutusmarkkinoinnin ja opiskelijarekrytoinnin menetelmiä. Yhteistyössä toteutetut markkinointitoimenpiteet tuovat suomalaisille AMKeille näkyvyyttä ja houkuttavat motivoituneita hakijoita verkoston tutkinto-ohjelmiin. Yhteistyössä on voimaa ja verkosto onkin avoin myös uusien AMKien liittymiselle mukaan yhteistyöhön -The more the merrier!

Verkoston juhlavuosi on edennyt vauhdilla kansainvälisen koulutusmarkkinoinnin ja opiskelijavalinnan merkeissä. Osana juhlavuoden huomioimista, verkosto on myös julkistanut neljännen julkaisunsa. ”Attracting Global Talents. FINNIPS network’s ten years of enhancing internationalisation” -teos on vapaasti ladattavissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisupalveluiden sivuilta: https://www.jamk.fi/fi/Tutkimus-ja-kehitys/JAMKin-julkaisut/Julkaisuja/attracting-global-talents–jamkpubl264/

Verkoston kolme aiempaa julkaisua löytyvät myös verkosta ja ne ovat löydettävissä mm. FINNIPSin verkkosivujen kautta. Verkkosivujen ja Facebookin kautta löytyy myös lisätietoja verkoston toiminnasta.

FINNIPS tiedote (pdf) >>

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Verkostoyhteistyöllä AMK-koulutusta maailmalla näkyväksi – FINNIPS täyttää 10 vuotta!