Korkeakoulutuksen digivisio on muutakin kuin digiä

803

Kaikki suomalaiset korkeakoulut ovat yhdessä rakentamassa osaamisen ekosysteemiä, jossa jokainen voi helposti ja joustavasti hankkia osaamista muuttuvan työelämän tarpeisiin. Valmista pitäisi olla vuonna 2030. Parhaillaan korkeakouluissa ollaan käynnistämässä digivisioon liittyvää muutosjohtamisen työtä. Korkeakoulujen yhteistyö on tärkeää. Lienee paikallaan kuitenkin pohtia, mihin oikeastaan ollaan menossa ja mitä ollaan muuttamassa. Kannattaa myös kysyä tietokirjailija Simon Sinekin ytimekäs kysymys: Miksi?

Viime vuosina on nähty, miten yhteiskunta ja työelämä muuttuvat kehittyvän teknologian toimiessa ajurina. Työn tuottavuus kasvaa ja työpaikkoja katoaa, mutta samalla teknologia synnyttää uusia työtehtäviä. Kaikkialla tarvitaan uutta osaamista. Korkeakoulutuksen haasteena on tuottaa osaajia yritysten ja yhteiskunnan tarpeisiin samalla kun ainakin Suomessa ikäluokat pienenevät. Yhä useamman odotetaan suorittavan korkeakoulututkinnon ja kilpailu osaajista kiristyy. Tämä realistinen ja akuutti tilannekuva voitaneen siis hyväksyä vastaukseksi edellä esitettyyn miksi -kysymykseen.

Onko nykytiedolla varustettu tilannekuva riittävä, jotta voidaan muodostaa digivisio tulevaisuudesta? Vai onko kyseessä sittenkin digiharha?

Digivision yhtenä ajatuksena on, että vuonna 2030 yhteiskunnassa yksilön vastuu on kasvanut entisestään. Omat havaintoni tämän päivän opiskelijoista osoittavat, että tuen ja ohjauksen tarve on koko ajan kasvanut. Miten yksilön vastuun lisääntyminen voisi toteutua, kun arkikokemus puhuu päinvastaista?

Yksilön vastuu opiskelussa ja digivision tulevaisuuskuvassa voisi tarkoittaa sitä, että opiskelija ottaa entistä enemmän vastuuta opintojen sisällöistä ja rakenteesta. Opiskelija voisi valita tutkintoonsa korkeakoulujen tarjonnasta itselleen soveltuvat kurssit. Korkeakoulujen toiminnan suunnittelun keskiössä on opetussuunnitelmatyö, jossa tutkintojen sisällöt mietitään niin, että ne vastaavat työelämän vaatimuksia ja esimerkiksi laista nousevia vaatimuksia. Täydellistä vapautta tutkintorakenteessa ja kurssien sisällöissä ei ainakaan nykyisessä korkeakoulujärjestelmässä voi olla. Uskon, että korkeakoulujen ohjausta tarvitaan tulevaisuudessakin.

”Onko nykytiedolla varustettu tilannekuva riittävä, jotta voidaan muodostaa digivisio tulevaisuudesta? Vai onko kyseessä sittenkin digiharha?”

Opintojaksojen laatu ja laadunvalvonta on myös pohdittava asia. Opiskelijan näkökulmasta maineeltaan helppoja kursseja kannattaa suorittaa, jos tavoitteena on saada mahdollisimman nopeasti ja helposti tutkinnon vaatimat opintopisteet kasaan. Verkosta löytyy jo nyt sivusto, joka listaa tällaisia helpoiksi koettuja verkkokursseja sisällytettäväksi tutkinnon vapaasti valittaviin kursseihin. Helppous tässä tapauksessa voi toki tarkoittaa myös sitä, että kurssit ovat usein ajasta ja paikasta riippumatta suoritettavia. Korkeakoulujen laadunvalvonta ja rahoitusjärjestelmä ei toimi, jos heikomman laadun opintojakso tuottaakin korkeakoululle kasvaneiden opintopisteiden kautta lisää rahoitusta. Digivisiossa tulisikin erityisesti panostaa laadukkaan sisällön tuottamiseen. Verkko-oppimista on tutkittu ja kehitetty lähes yhtä kauan kuin tietokoneita on ollut olemassa. Tietopohjaa on siis olemassa, mutta miten se parhaiten hyödynnetään Digivisiossa.

Mikä korkeakoulutuksessa muuttuu ja mihin muutosjohtamista tarvitaan? Ajattelen niin, että muutos on jatkuvaa, ja muutosjohtaminen on alkanut jo paljon ennen digivisiota. Satakunnan ammattikorkeakoulu on ollut yksi edelläkävijöistä verkko-opetuksen hyödyntämisessä. Ensimmäinen verkko-oppimisympäristö otettiin SAMKissa käyttöön jo 1990-luvun lopulla ja samaan aikaan opettajat alkoivat suorittaa verkkopedagogiikan opintoja. Asteittain verkkokurssien määrä ja digitaalisten palvelujen määrä on kasvanut. Korona-aika osoitti, että palvelut toimivat.

Opimme myös, että korkeakoulu ei voi tarjota pelkästään verkko-opetusta. Korona-aikana opiskelijoiden jaksamisen ongelmat lisääntyivät ja sain opiskelijoilta palautetta siitä, että kampuksille halutaan palata. Korkeakoulujen merkitys nuorten verkostoitumisessa on keskeinen. Ollessani tutkijavaihdossa Stanfordin yliopistossa eräs yliopiston professoreista totesi minulle, että Stanfordin merkitys opiskelijalle on sisältöjen oppimisen lisäksi juuri se, että opiskelijan aikana verkostoidutaan muiden opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa. Digivision tulevaisuudenkuvaa miettiessä olisikin vielä pohdittava, että ei unohdeta verkostoitumisen merkitystä eikä opiskelijan ja opettajan hyvinvointia, kun optimoidaan toimintaa teknologian avulla.

Digivision toteuttaminen korkeakoulussa merkitsee myös investointeja tietojärjestelmiin ja osaamiseen. Korkeakoulun johtamisen näkökulmasta tulevat investoinnit ja kustannukset ovat hankalasti ennustettavia. Korkeakoulujen rahoituksenkin pitää muuttua vastaamaan digivisiomaailman tarpeita.

Jotta digivisio ei osoittautuisi digiharhaksi, niin tekemistä kuin tulevaisuudenkuvaakin pitää olla valmis muuttamaan. Kun SAMKissa haastattelimme muutoskoordinaattoriksi hakeneita, niin eräs haastateltava kuvasi tehtävää niin, että pitää olla leveä tie ja syvät ojat. Leveä tie antaa tilaa ja syvät ojat pitävät suunnan oikeana. Sillä tiellä haluan kulkea, vaikka toistaiseksi tien päässä oleva tulevaisuus on kuitenkin digihämärän peitossa.

Jari Multisilta
Rehtori, toimitusjohtaja
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy