Miksi Suomessa ei ole korkeakoulutuksen duaalimallia?

2957

Jos uskoo hallitusohjelmia, selontekoja, kehittämissuunnitelmia, visioita ja tiekarttoja, voi luulla, että Suomessa olisi käytössä korkeakoulutuksen duaalimalli. Silloinhan meillä olisi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toisiaan täydentävä kokonaisuus, jossa molempia kehitettäisiin kunnianhimoisesti omien vahvuuksiensa suuntaan. 

Vuosien varrelle ja eri hallitusten työhön mahtuu erilaisia painotuksia korkeakoulutuksen kehittämisestä. Näistä riippumatta kaikki puolueet ovat jollain tapaa tukeneet ajatusta korkeakoulutuksen duaalimallista. Tässä ajattelussa on pidetty tärkeänä säilyttää erilaiset tutkinnot ja tutkimuksen profiilit. Iso kehitysaskel oli esimerkiksi 2015 ammattikorkeakoululakiin lisätyt 4 §:n hyvät muotoilut ammattikorkeakoulujen tutkimustehtävästä.   

Ammattikorkeakoulut luotiin Suomeen noin 30 vuotta sitten. Tunnistettiin kansainvälinen kova kilpailu ja osaamisen merkitys tässä kilvassa. Korkeakoulut on yritetty ja yritetään saada vastaamaan osaamisen, tutkimuksen ja kehittämisen moninaisiin tarpeisiin. 

Ammattikorkeakoulujen näkökulmasta pulmana on, että ammattikorkeakoulujen asia on ensisijaisen tärkeä ja tuttu vain harvoille korkeakoulutuksen kehittämissuunnan päättävistä poliitikoista ja virkamiehistä. Tämän vuoksi he tarkastelevat asioita lähes automaattisesti ennen kaikkea yliopistojen odotuksista ja tavoitteista käsin. Yliopistosektorin pitkä ja AMK-sektorin lyhyt historia aiheuttavat myös sen, ettei asetelmaa ole ollut helppo edes havaita, saati kyseenalaistaa. Tunnistan tämän nyt itse, parikymmentä vuotta korkeakoulupolitiikan kanssa töitä tehneenä.   

Mihin tilanne on johtanut?  

Meidän olisi ollut mahdollista kehittää ammattikorkeakoulujen taloudellisia ja toiminnallisia edellytyksiä edelläkävijämäisesti ja kansainvälisten mallien mukaisesti. Niiden tutkintoja, nimikkeitä sekä tutkimus- ja kehittämistyön rahoitusta olisi voitu kehittää vastaamaan valtaviin työelämäläheiseen korkeakoulutukseen kohdistuviin odotuksiin.  

Ammattikorkeakoulujen DNA:ssa, toimintakulttuurissa, johtamisessa, rekrytointikäytänteissä, henkilöstön kelpoisuusvaatimuksissa sekä rahoituksen kannusteissa on sisään rakennettuna ne elementit, joiden avulla Suomen viheliäisimpiä ongelmia voidaan ratkaista tehokkaasti ja tarpeita vastaavasti. Olisiko esimerkiksi T&K-työtä tekevissä enemmän tohtoreita, jos heistä osa olisi saanut tutkijakoulutuksensa työelämään syvästi integroituneessa ja työelämän haasteita rakastavassa tutkija- ja oppijayhteisössä?   

Korkeakoulutukselta odotetaan koko ajan enemmän. Paljon on puhuttu kansainvälisestä kilpailukyvystä ja sen toimintaedellytyksistä. Pääosin tällöin on puhuttu tieteen rahoituksesta eli yliopistojen resursseista.  Samaan aikaan kovaääninen edunvalvojien joukko on vaatinut ja saanut yrityksille satoja miljoonia euroja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön. Yliopistoihin ovat vähitellen syntyneet innovaatioyksiköt, työelämäprofessuurit, ammatilliset lisensiaattitutkinnot, yrityshautomot ja monet muut ilmiöt, jotka kuvastavat korkeimpaan osaamiseen ja osaajiin kohdistuvia odotuksia. Ammattikorkeakoulujen toimintalaatikko (nimikkeet, rahoitus, tutkinnot) sen sijaan on rajattu kapeaksi.     

Eikös meillä mene ihan hyvin näinkin?  

Jos korkeakoulut olisivat vain niitä itseään varten ja korkeakoulupoliittinen keskustelu sisäpiirin sanailua varten, nykytila saattaisi hyvinkin riittää. Valitettavasti kuitenkin alueiden elinvoima, yritysten kilpailukyky, julkisen sektorin tuottavuuskehitys sekä työmarkkinoiden osaaja- ja osaamispula vaativat korkeakoulutuksen kehittämiseltä uusia ratkaisuja. Kiristyvä talous ja kestävän kasvun vaatimukset edellyttävät, että jokainen julkinen korkeakoulutukseen ja tutkimukseen laitettu euro tuottaa lyhyellä, keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä hyvää – erinomaisella tuottosuhteella. Nyt näin ei ole. 

Päättäjät – onko teille mieluisampaa ylläpitää työvoimapulaa vanhentuneilla kelpoisuusvaatimuksilla, jättää työnantajat ilman tarpeellista tutkimus- ja kehittämisosaamista sekä monet alueet ilman osaavaa työvoimaa? Vai olisiko kuitenkin mieluisampaa toteuttaa myös käytännössä se paljon puhuttu osaamisen ja uuden tiedon tuottamisen duaalimalli korkeakoulutukseen?  

Ida Mielityinen
Toiminnanjohtaja
Arene ry