Sain kunnian valita tänä vuonna vuoden ohjausalan gradu-palkinnon saajan. Julistin saajaksi tänään virtuaalisilla Opo-päivillä Raisa Sarénin opinnäytetyöllään Toimijuuden tukeminen ohjauksessa: Opinto-ohjaajien kokemuksia toimijuuden tukemisesta opinto-ohjauksessa toisen asteen oppilaitoksissa. 

Valitsin työn palkinnon saajaksi ennen kaikkea siksi, että katson nuoren kokemuksen toimijana olevan keskeistä oppimisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisena edellytyksenä ja tukena. Tutkimuksen kohteena olivat nimenomaan ohjauksen mahdollisuudet tukea toimijuutta.   

Pidin myös siitä, että työssä tutkimuksen kohteena ovat opinto-ohjaajat itse ja heidän työnsä edellytykset. Työ nostaa esille ohjaajien työn merkitystä juuri toisen asteen oppilaitoksissa. Tällöin nuoret tekevät tärkeitä valintojaan, ja näkymä itsestä ja omista mahdollisuuksista on monelle haurasta ja kaipaa vahvistusta. 

Ohjaustyön vaikuttavuuden kannalta on äärimmäisen olennaista, kuinka ohjaustyötä tekevät näkevät työnsä tärkeimmät tavoitteet ja millaiset välineet heillä on sitä toteuttaa. Olen varma, että hetken kohtaaminen nuoren kanssa kulkee eri tavoin, jos ohjaajan intentio tukea parhaimmalla mahdollisella tavalla nuoren toimijuutta kuin jos ajatuksena on jakaa tietoa jatko-opintojen ja/tai työllistymisen vaihtoehdoista.   

Erityisen ansiokasta työssä on myös toimijuuden analyysi. Se määritellään koostuvaksi kolmesta osa-alueesta; metakognitiivisista taidoista, minäpystyvyydestä ja sosiaalisista taidoista. Metakognitiiviset taidot taas jaetaan edelleen itsetuntemukseen, aktiivisuuteen ja tiedonhankintataitoihin sekä lisäksi yleisemmin metataitoihin lukeutuviksi vielä rohkeus ja vastuunottaminen.  

Näen nämä toimijuuden osa-alueet koko toisen asteen koulutuksen kehittämisen keskeisinä tavoitteina. Jäänkin miettimään, tapahtuuko opinto-ohjaajien, opettajien ja muiden oppilashuollolliseen työhön osallistuvien kesken riittävästi vuorovaikutusta ja yhteistä kehittämistyötä juuri tästä näkökulmasta.          

Haastateltavat ohjaajat kokivat, että toimijuutta voidaan parhaiten tukea yksilökeskusteluilla; antamalla nuorelle aikaa, tilaa ja huomiota, jotta hänen asioistaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan voidaan rauhassa keskustella. Ohjaajat kokevat, ettei aikaa ole tähän työhön riittävästi. Ohjaajat myös kokevat tarvitsevansa lisää ammatillisia valmiuksia voidakseen kohdata nuorten haluttomuutta ja pystyäkseen tukemaan heikkoa terveys- ja toimintakykyä paremmin.  

Ohjaus tulisi nähdä nuorten luontaisena matalan kynnyksen ”avunpaikkana” heidän omassa luontaisessa toimintaympäristössään.  Nuorten hyvinvoinnin haasteiden kohdalla puhutaan paljon varhaisesta puuttumisesta. Itse ajattelen, että varhainen puuttuminen on parhaimmillaan silloin, kun kukaan ei ole huomannut sitä puuttumiseksi. Tämän työn tärkein viesti on, että halvin ja tehokkain nuorten toimijuuden lähde on nuorten kasvua tukeva ja kannustava ilmapiiri ja pedagoginen kulttuuri. 

Ida Mielityinen
toiminnanjohtaja
Arene ry