Rajojen sulkeminen opiskelijoilta tarkoittaisi miljoonatappioita ammattikorkeakouluille

Pitkäaikaisilla maahantulon rajoituksilla olisi merkittävää vaikutusta lukukausimaksua maksavien opiskelijoiden mahdollisuuteen suorittaa opintoja Suomessa. Samoin rajoituksilla on vaikutusta tilauskoulutusten järjestämiseen sekä TKI-toimintaan ja muuhun hanketoimintaan, joihin liittyy kansainvälistä yhteistyötä tai liikkuvuutta.

-Rajojen sulkeminen opiskelijoilta tarkoittaisi jopa 10 miljoonan euron tappioita. Suurimmat tulojen menetykset kohdistuvat lukukausimaksutuottoihin ja tilauskoulutuksiin, sanoo toiminnanjohtaja Petri Lempinen Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenesta.

Arvio perustuu Arenen tällä viikolla ammattikorkeakouluille tekemään kyselyyn, johon vastasi 13 ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakouluissa oli vuonna 2019 EU/ETA-alueen ulkopuolisista maista tullutta opiskelijaa. Heidän määränsä on kasvanut vuodesta 2017, jolloin maksut otettiin käyttöön.

Rajojen pitkäaikaisella sulkemisella olisi vaikutusta myös TKI-toimintaan ja muihin kansainvälisiin hankkeisin, joihin liittyy liikkuvuutta.

Ammattikorkeakouluissa tutkinnon suorittavissa ulkomaalaisista opiskelijoista noin puolet työllistyy Suomeen. Pitkällä aikavälillä kv-opiskelijoiden poisjäämisellä on kauaskantoisia seuraamuksia esimerkiksi koulutusperäisen maahanmuuton kannalta.

-Tiukkojen maahantulorajoitusten pitkäaikainen jatkaminen olisi vahingollista suomalaisille ammattikorkeakouluille ja pahentaisi osaajapulaa, Lempinen tiivistää kyselyn yhteenvedon.

Kansainvälisille opiskelijoille tarjotaan tänä syksyn mahdollisuuksia etäopetukseen. Tämä koskee niin opintojaan jatkavia kuin aloittavia opiskelijoita ammattikorkeakouluissa. Etäopetuksen vaikutuksia kansainvälisten opiskelijoiden opintojen alkuun ei vielä voida arvioida. Eri selvityksistä tiedämme, että keskeinen osa suomalaisen korkeakoulutuksen vetovoimaa on mahdollisuus opiskella täällä, ei etäopetus.

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Rajojen sulkeminen opiskelijoilta tarkoittaisi miljoonatappioita ammattikorkeakouluille