Julkaisut

Arene lausui alueiden kehittämistä ja EU:n rakennerahastoja koskevasta lakiesityksestä

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene kannattaa alueiden kehittämistä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta koskevia lakiesityksiä. Ammattikorkeakouluille on tärkeää, että päätöksentekoprosessit ovat...

Korkeakoulut: TKI-toiminta ja laadukas koulutus auttavat Suomea toipumaan koronakriisistä

Tutkimuksella ja koulutuksella on keskeinen rooli koronakriisistä irtautumisessa ja kriisin jälkihoidossa. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, jatkuva oppiminen ja korkeakoulutus tuleekin nähdä Suomen vetureina kohti...

Suomea tulee vahvistaa korkean osaamisen yhteiskuntana – Arene lausui julkisen talouden suunnitelmasta

Hallitus on huhtikuun kehysriihessä pyrkinyt turvaamaan työnsä menettävien toimeentuloa sekä yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden toimintaa. Seuraavassa vaiheessa Suomea tulee vahvistaa korkean osaamisen yhteiskuntana,...

Ammattikorkeakoulujen toiminta poikkeusoloissa

Maaliskuun puolivälin jälkeen ammattikorkeakoulut siirtyneet etäopetukseen ja -työhön, mikä kohdistuu myös tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot vaikuttavat ammattikorkeakoulujen talouteen lisäämällä kustannuksia sekä pienentämällä muuta kuin...

Arene lausui ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista rajoituksista

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry kannattaa asetuksen voimassa olon jatkamista. Asetus on välttämätön, koska se mahdollistaa koulutuksen järjestämisen sopeuttamisen poikkeustilanteeseen. Poikkeustilanteessa ammattikorkeakoulut eivät pysty takaamaan koulutuksen järjestämistä siten, että...

Arenen toimintakertomus 2019

Arenen toimintakertomus vuodelta 2019 (pdf) >>

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...