Julkaisut

Arenen toimintakertomus 2019

Arenen toimintakertomus vuodelta 2019 (pdf) >>

Kannanotto: Opinto-oikeus korkeakoulussa ei saa olla este työttömyysetuuden saamiselle lomautus- ja irtisanomistilanteessa

Osa TE-toimistoista edellyttää koronaviruspandemian vuoksi lomautetuiksi tai irtisanotuiksi tulleita opiskelijoita eroamaan tutkinto-opinnoistaan työttömyysetuuden myöntämisen ehtona.  Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene pitää linjausta kohtuuttomana opiskelijoiden, korkeakoulujen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.  Koronaviruksen talousvaikutukset eivät poista osaajapulaa Suomesta. Tämän...

Arene lausui koulutuksen järjestämisvelvollisuuden rajoituksista koronaviruksen aikana

Arene kannattaa OKM:n esittämiä rajoituksia varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuuteen koronatilanteen vuoksi.Esitetyn valtioneuvoston asetuksen mukaan ammattikorkeakouluilla ei olisi asetuksen voimassa-oloaikana velvollisuutta järjestää tutkintoon johtavia...

Arene lausui aikuiskoulutusetuuksista annetun lain muuttamisesta ja opintotukilain 15 §:n muuttamisesta

Arene kannattaa esitystä, joka mahdollistaa koulutuksen ja työn yhteensovittamisen nykyistä paremmin. Aikuiskoulutustuen uudistuksen vaikutukset työikäisten jatkuvan oppimisen aikaiseen toimeentuloon ovat kokonaisuudessaan vähäiset, vaikka ne...

Arene lausui ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta HE 4 / 2020

Sairaanhoitajien koulutuksen laajentaminen vaatii erillisen rahoituksen. Käytännön toteutuksessa ongelmaksi nousee opintoihin kuuluvien harjoittelujen järjestäminen. Ammattikorkeakoulujen mahdollisuutta osallistua ohjaukseen työpaikoilla parantaisi työnantajille maksettavien harjoittelumaksujen poistaminen....

Ammattikorkeakoulubarometri 2020

Ammattikorkeakoulubarometrillä haluttiin selvittää muun muassa miten vastaajat näkevät ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden tai mitkä asiat ohjaavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. Tutustu Ammattikorkeakoulubarometriin alla olevasta linkistä.Vuoden 2019 lopulla...

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia...

Koulutuksen rahoituksesta huolehdittava myös taloudellisesti vaikeina aikoina

Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu valtion taloutta suuntaavaan kehysriiheensä...

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....