Tagi: Arene

Arene vaikuttaa rakennerahastokauden valmisteluun

Arene on lausunut tulevan rakennerahastokauden palkkakustannusmalleista. Arene on jo aiemmin esittänyt, että palkkakustannusten huomioimisessa siirryttäisiin yhtenäiseen käytäntöön. Rakennerahastot ovat keskeinen ulkopuolisen rahoituksen lähde ammattikorkeakoulujen...

Saksan ammattikorkeakoulut 50 vuotta

Saksan ammattikorkeakoulujen perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Arenen hallituksen puheenjohtaja ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola osallistui juhlatilaisuuteen, joka järjestettiin 13.-14.6.2019 Lyypekissä. Varmola osallistui...

Pride-viikkoa liputetaan useissa ammattikorkeakouluissa

Pride-viikkoa juhlistetaan juhannuksen jälkeisellä viikolla useissa ammattikorkeakouluissa ympäri Suomen. Viikolla halutaan muistuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisistä oikeuksista.Maanantaina 24.6. Diakissa sateenkaarilipun nostavat salkoon sisäministeri Maria...

Hakijasumaa ei pureta ilman koulutuspaikkojen lisäämistä

Korkeakouluun pääsyn vaikeus on mysteeri, sillä Suomessa on aloituspaikkoja noin 80 prosentille nuorisoikäluokasta. Laajasta korkeakoulutuksen tarjonnasta huolimatta olemme saaneet aikaan hakijasuman, joka tarkoittaa vuosittain...

Mitä hallitusohjelma lupaa ammattikorkeakouluille?

Antti Rinteen tulevan hallituksen 3.6.2019 julkaistu hallitusohjelma muutti koulutuksen rahoituksen suunnan kahdeksan vuotta kestäneen leikkauspolitiikan jälkeen. Ammattikorkeakouluille hallitusohjelma tarjoaa lisää rahaa, mutta myös vastuun kasvamista.Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus kasvaa tulevan hallituskauden aikana noin...

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Genomikeskuksesta ja genomitietojen käsittelyn edellytyksistä

Arene pitää esitystä genomikeskuksen perustamisesta ja sen toimintaa ohjaava lain säätämisestä tarpeellisena. Lakiesityksen perusteluissa on otettu hyvin huomioon tieteellinen tutkimus, yliopistojen koulutus, terveydenhuollon tehtävät,...

Arenen hallitusohjelmatavoitteet

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...