Korkeakouluihin ja oppilaitoksiin asennetaan hälytysvalot varoittamaan opintojen keskeyttämisestä

Opiskelutekniikan keskus SCS on keksinyt teknisen ratkaisun, jonka uskotaan estävän opintojen keskeyttämistä. Korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten rehtoreiden työhuoneisiin esitetään asennettavaksi hälytysvalot, mikäli opiskelijapalautekyselyt antavat hälyttävää tietoa opiskelijoiden opintojen etenemisestä ja heidän saaman ohjauksen passivoitumisesta.

Opintojen keskeyttäminen on ollut vuosikymmeniä tutkimusten ja kehittämistoimien kohteena. Keskeyttämisten syitä ei kuitenkaan ole loppuun asti selvitettyä tai ehkäistyä.

Yhteistä opintojen keskeyttämiselle on, että se tapahtuu opiskelupaikan vastaanottamisen ja tutkinnon suorittamisen välissä.

Syyksi keskeyttämisille on usein epäilty vikaa ohjausjärjestelmissä, joka estää opintojen etenemistä. Ohjausjärjestelmän arvioidaan olevan keskeyttämisissä passivoituneena väärällä hetkellä.

Nyt Suomessa aiotaan asentaa kaikkiin korkeakouluihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin varoitusvalo varoittamaan rehtoreita, jos opiskelijapalautekyselyt antavat hälyttäviä tietoja opiskelijoiden opintomenestyksestä ja heidän saamasta ohjauksesta, kertoo sanomalehti Koulutussanomat.

Arene ei kommentoi lehdelle sen saamia tietoja.

Koulutussanomat-lehden mukaan SCS on jo pitkään myynyt nyt kaikkiin korkeakouluihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin asennettavaa hälytysvalojärjestelmää lisävarusteena, mutta harvat ovat sitä vielä hankkineet. Opetus- ja ohjausviranomaiset eivät ole vaatineet järjestelmää pakolliseksi.

”Hälytysjärjestelmä on kriittinen, eikä sen asentaminen maksa korkeakouluille juuri mitään. Järjestelmät ovat välttämättömiä opintojen etenemisen kannalta”, opinto-ohjauskonsultti Jaana Tutor sanoi Koulutussanomille.

Konsultin mukaan hälytysjärjestelmä vaikuttaa myös rehtoreiden ajankäyttöön, koska he joutuvat viettämään nykyistä enemmän aikaansa työhuoneissaan.

Jaa

AMK-päivät 2024

spot_imgspot_img

Tuoreimmat uutiset

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle – Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta...

Yhteishaku alkaa – tarjolla yli 27 000 aloituspaikkaa ammattikorkeakouluihin

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa keskiviikkona 13.3. ja päättyy...

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta....

EU:n elinvoima edellyttää lisää panoksia soveltavaan tutkimukseen ja kehittämiseen 

Suomen ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkitys on vahvistunut...

Avoimen korkeakoulutuksen maksut kolminkertaistuvat – ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen  

Ammattikorkeakoulut suhtautuvat kriittisesti esitykseen avoimen korkeakouluopetuksen enimmäismaksun korotukseen 45 euroon...

Korkeakouluihin ja oppilaitoksiin asennetaan hälytysvalot varoittamaan opintojen keskeyttämisestä