Haaga-Helian alumni Pauliina Grym on monille tuttu, vaikka kasvojen ja äänen yhdistäminen voi tuottaa hankaluuksia. Yleisradion kulttuurin ajankohtaisohjelma Kulttuuriykkösen toimittaja on luonut toistakymmentä vuotta uraa suomalaisilla radiotaajuuksilla.

Helsinkiläinen kulttuuritoimittaja Pauliina Grym (ent. Tuomola) on monille tuttu, vaikka kasvojen ja äänen yhdistäminen voi tuottaa hankaluuksia. Yleisradion kulttuurin ajankohtaisohjelma Kulttuuriykkösen toimittaja on luonut toistakymmentä vuotta uraa suomalaisilla radiotaajuuksilla.

Jotkut saattavat muistaa hänet Radio Cityllä vuosituhannen alussa naurattaneen Heikelän herätysliikkeen uutistenlukijana. Toiset taas Radio Novan ajankohtais- ja lifestyle-sisällöistä tai Yleisradion Kultakuumeesta.

Hän on julkaissut myös kolme musiikkiaiheista kirjaa, kirjoittanut lukuisiin suomalaisiin lehtiin sekä työskennellyt tuottajana verkkosisällöissä ja radio-ohjelmissa. Lisäksi Grym on tuottanut audiosisältöjä viestintätoimistossa Suomen suurimmille brändeille.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa hänet muistetaan ennen kaikkea hänen loputtomasta ahkeruudestaan sekä valovoimaisesta persoonallisuudestaan. Grym on yksi Haaga-Helian niin kutsutuista tupla-alumneista, jotka ovat suorittaneet sekä alemman että ylemmän ammattikorkeatutkintonsa Haaga-Heliassa.

GRYMIN MUKAAN päätyminen Haaga-Heliaan oli monen tekijän summa. Kaikki sai alkunsa Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa, jossa hän opiskeli yhteisöviestintää vuonna 1997. Ensimmäinen opiskelukokemus oli pienoinen pettymys, koska hän odotti tulleensa toimittajakouluun.

En ollut kaikista paras tai motivoitunein opiskelija. Työt ja kiinnostus journalismia kohtaan veivät mennessään. Käytin koulussa viettämäni ajan lähinnä metallijuttujen kirjoitteluun, jotka julkaistiin kavereiden metallimusiikkilehdessä, hän tunnustaa.

Haaga-Heliassa aloittaessaan Grymillä oli jo vuosien kokemus toimittajan työstä. Ensin hän suoritti journalistiikan medianomin tutkinnon vuonna 2016, ja palasi vielä myöhemmin ylempään ammattikorkeakouluun (YAMK) täydentämään journalistista koulutustaan.

Grymin ensisijainen syy lisääntyneeseen opiskeluintoon oli toimittajien dramaattisesti heikentynyt työllisyystilanne viime vuosikymmenen alussa, kun yhdysvaltalaisen Lehman Brothersin finanssiongelmat vetivät koko maailmantalouden mukanaan.

Olin siihen asti päässyt hyviinkin tehtäviin keskenjääneillä opinnoillani ja aikaisemmalla työkokemuksellani, mutta talouskriisin myötä työn saamisesta tuli paljon vaikeampaa, ja samalla myös koulutuksen merkitys kasvoi, hän kertoo.

GRYM MIELTÄÄ opiskeluaikansa hektiseksi. Hän aloitti opintonsa samaan aikaan kuin työnsä Radio Novan verkkotoimituksen vastaavana tuottajana. Univelkaa kasvattivat myös kotona tehty remontti ja markkinointiviestinnän ammattitutkinto MJK-instituutissa.

Kiireet eivät silti vaikuttaneet opiskelutahtiin, vaan Grym valmistui medianomiksi kolmessa vuodessa. Tahti pysyi yllä myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ajan.

Tavoitteeni oli valmistua YAMK:sta vuodessa, mutta lopulta siihen meni vuosi ja kolme kuukautta. En ollut laskenut joulua mukaan. Se pilasi koko homman, kun en saanutkaan palautettua opinnäytetyötäni ajoissa, hän naurahtaa.

Parhaiten opiskeluajoilta jäi mieleen paitsi opinnäytetyön tekeminen myös tutkimuksellisen kehittämisen kurssi, jonka hän tunnustaa olleen haasteellinen.

Sain siitä heikomman arvosanan kuin muilta kursseilta. Jotenkin siinä joutui priorisoimaan ihan eri tavalla, kun tein itselleni epätyypillisiä asioita. Siinä mielessä se oli oikein opettavainen ja valaiseva kurssi, hän sanoo.

Haaga-Helian yhdeksi parhaaksi puoleksi Grym nimeää ammattikorkeakoulun joustavuuden. Hänen mukaansa kaikesta toiminnasta paistaa, että Haaga-Heliassa huomioidaan myös työssäkäyvät ihmiset, jotka kykenevät kantamaan vastuun omista opinnoistaan.

VIIME AIKOINA mediakentän moniottelijaksi laskettava Grym on tehnyt paluuta juurilleen. Uusimpana tuotantona Ylellä julkaistu Rakasmetalli-podcast, jota hän toimittaa yhdessä kollegansa Harri Hakasen kanssa. Podcastin tarkoitus on tutustua uuteen metallimusiikkiin sekä paikata aukkoa radion hevimusiikkitarjonnassa.

Grymin mukaan podcastin vetäminen oli luontevaa, koska metallimusiikki on yksi hänen ensirakkauksistaan. Sattumalta hänen ensimmäinen radiohaastattelunsa koski myös metallibändiä.

Haastattelin vuonna 1996 Tampereella esiintynyttä Type O Negativea Radio Mafialle. Siinä mielessä meidän podcast onkin kai vähän sellainen ympyrä sulkeutuu -homma, koska Hakanenkin oli Mafialla töissä, ja minun tavoin myös hän ajautui kulttuuritoimittajaksi rakkaudesta metalliin, hän muistelee.

Rakasmetalli-podcast on kuunneltavissa Yle Areenasta.

Tulevaisuudesta kysyttäessä Grym ilahtuu selvästi. Seuraavaksi hänen tiensä vie Yhdysvaltoihin, jossa hän osallistuu Suomen edustajana lehdistönvapautta edistävän World Press-instituutin koulutusohjelmaan.

Helsingin Sanomain Säätiö valitsi Grymin WPI:n koulutusohjelmaan jo vuonna 2019, mutta seuraavan vuoden keväänä puhjennut koronapandemia on estänyt koulutuksen toteutumisen.

Lisätietoja

Alkuperäinen artikkeli >>
Tutustu Haaga-Helian YAMK-tarjontaan >>