Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on mielekkäämpi ja kevyempi kuin perustutkinto, Petri muistuttaa. Hän haki kaksi tuntia ennen haun päättymistä opiskelupaikkaa ja pääsi sisään. Tänä keväänä hän saa ensimmäisten joukossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Teollisuusrobotiikasta Vaasan ammattikorkeakoulusta.

­Halusin oppia ohjelmoinnista ja robotiikasta, erityisesti etäohjelmoinnista, ja tämä tutkinto-ohjelma vaikutti siihen juuri sopivalta. Olimme saaneet työpaikalleni hiljattain uuden hitsausrobotin, joten minun piti joka tapauksessa perehtyä aiheeseen, Petri Hakkola muistelee.

”Halusin oppia ohjelmoinnista ja robotiikasta, erityisesti etäohjelmoinnista, ja tutkinto-ohjelma vaikutti siihen juuri sopivalta.”

Petri työskentelee hitsauksen opettajana Vamialla, ammatillista koulutusta tarjoavassa oppilaitoksessa Vaasassa. Pohjakoulutukseltaan hän on konetekniikan insinööri VAMKista, vuosimallia 2014. Hän haki Teollisuusrobotiikkaa lukemaan keväällä 2021, jolloin tutkinto-ohjelma tuli ensimmäistä kertaa VAMKiin tarjolle.

Hakeminen jäi kuitenkin aivan viime tippaan, sillä ensin se ei tuntunutkaan ajankohtaiselta: hänellä oli tuolloin puolivuotias vauva ja toinen lapsi jo ennestään. Kun työkaveri ilmoitti hakevansa opiskelemaan alaa, Petri ei antanut itsensä innostua. Ajatus jäi kuitenkin kytemään alitajuntaan, ja pian hän huomasi keskustelevansa vaimonsa kanssa opiskelun teoreettisesta mahdollisuudesta: Milloin opiskeluihin kuuluvat tehtävät tehtäisiin? Kuinka perhe- ja työarki sujuisivat, kun siihen lisättäisiin vielä opiskelut?

Kaksi tuntia ennen hakuajan päättymistä hän päätti lähettää ratkaisevan hakemuksen.

– Pelkäsin katuvani, jos en yritä hakea opiskelemaan. Teollisuusrobotiikka oli silloin aivan uusi ohjelma, joten ei ollut tietoa, tuleeko sitä enää hakuun myöhemmin, Petri kertoo.

Antoisinta laadukas opetus ja verkostoituminen

Petri pääsi sisään ja on opiskellut lähinnä omalla ajallaan, kuten perheen kanssa sovittiin, tarvittaessa myöhäänkin iltaisin ja viikonloppuisin. Tärkeää oli, että yhteistä perheaikaakin piti jäädä. Työnantaja on ollut vain tyytyväinen Petrin valintaan opiskella alaa, josta hyötyvät niin opiskelijat kuin koko talokin, jotta jo aiemmin hankittu hitsausrobotti saadaan kunnolla käyttöön.

”Olen saanut työnantajalta joustoa ja ymmärrystä alusta asti.”

Täytyy sanoa, että opinnot ovat sujuneet yllättävän helposti: kuusi kurssia on pitänyt käydä vuoden aikana ja aina vain yksi kerrallaan. Työnantajalta olen myös saanut joustoa ja ymmärrystä heti alusta asti, Petri kehuu.

Antoisinta opiskeluissa on ollut laadukas sisältö ja luennoitsijat: erityisesti simulointiin ja etäohjelmointiin sekä automaatiojärjestelmiin liittyneet opintokokonaisuudet ovat tehneet suurimman vaikutuksen. Lisäksi verkostoituminen muilta sektoreilta tulleiden opiskelijoiden kanssa on ollut silmiä avaavaa. Kiinnostus opiskeltaviin asioihin on pysynyt helposti yllä:

Jotkut päätyvät opiskelemaan YAMK-tutkintoa palkankorotuksen takia, mikä ei mielestäni kuitenkaan riitä. Pitää olla myös aitoa kiinnostusta alaa kohtaan, jotta kokee opiskelunsa mielekkäänä, Petri pohtii.

Valmistuminen nopeutui – keväällä 2022 jo valmis tutkinto

Tänä keväänä opinnot ovat jo loppusuoralla, sillä hän on tiukentanut valmistumisaikatauluaan. Opinnäytetyö liittyy läheisesti hänen töihinsä ja se kantaa nimeä ”Robottihitsauksen opetuksen kehittäminen”. Tutkintonsa avulla hän voi opettaa opiskelijoille robotiikkaa ja robottihitsausta, jota ei ole aiemmin opetettu Vamialla.

”Tutkinnon avulla voin opettaa robotiikkaa ja robottihitsausta, jota ei ole aiemmin opetettu työpaikallani.”

– Uusi osaaminen tukee hyvin nykyistä työtäni: teknologia kehittyy ja on hyvä pitää ammattitaidostaan huolta samalla ja omaksua elinikäisen oppimisen asenne. Tulevaisuudessa voisin nähdä myös itseni pitämässä koulutuksia yrityksille. Ehkä yhteistyökuvioita tulee Vaasan ammattikorkeakoulunkin kanssa, Petri pohtii.

Vinkki opiskelua harkitsevalle: Älä unohda opinnäytetyötä

Nyt Petri saa jo pian höllentää otetta opiskeluista, sillä viimeinenkin kurssi on jo käytynä. Mitä vinkkejä hänellä olisi antaa Teollisuusrobotiikan opintoja harkitsevalle?

”Ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei sisällä mitään turhaa.”

Suosittelen jo alusta saakka pohtimaan opinnäytetyötä ja pitämään sitä opintojen pääjuttuna, sillä sen osuutta ei turhaan korosteta. Monet saattavat käydä muut opinnot helpostikin, mutta opinnäytetyö jää tekemättä. Kaiken kaikkiaan ylempi ammattikorkeakoulututkinto on paljon mielekkäämpi ja kevyempi kuin insinöörikoulutus, eikä tutkinto sisällä mitään turhaa, Petri päättää.

Lisätietoja

Alkuperäinen artikkeli >>
Tutustu Vaasan ammattikorkeakoulun YAMK-tutkintoihin >>